Supervoimana itsetuntemus

Hyvää itsetuntoa on totuttu pitämään yleistä hyvinvointia ja menestystä ennakoivana ominaisuutena. Vahva itsetunto katsotaan jo lapsesta asti tavoiteltavaksi asiaksi, josta kumpuaa paljon hyvää ja kaunista elämän matkalle. Jos itsetunto on hyvä, voi saavuttaa mitä vaan, päästä pitkälle, saada onnellisen elämän. Varsinainen supervoima siis?

Hyvällä itsetunnolla on kyllä merkitystä siihen, kokeeko elämänsä olevan onnellista. Jos pitää itsestään, on mieliala useammin levollinen ja iloinen. Iloisen mielen silmälasien läpi katsottuna oma tavallinenkin elämä näyttäytyy viihtyisänä, itselle sopivana. Kun itsetunto on vahva, tavoitteet tuntuvat mahdollisilta saavuttaa.

Uudet tutkimukset antavat kuitenkin kiinnostavaa tietoa hyvän itsetunnon merkityksestä. Näyttää siltä, että liian vahva itsetunto voi jopa sabotoida omia tavoitteita. Kun uskoo pystyvänsä mihin vaan, voikin löytyä vähemmän joustavuutta elämän vastoinkäymisten edessä. Eräässä tutkimuksessa todettiin, että erityisen "hyväitsetuntoiset" opiskelijat luovuttivat vaikean tehtävän edessä ennenaikojaan, jos heistä alkoi näyttää siltä, että lopputuloksesta on tulossa keskinkertainen. Heiltä puuttui mielen joustavuutta, heidän oli vaikea sietää ja hyväksyä osaamattomuuttaan tehtävän edessä. Hyväitsetuntoisen voi olla vaikea sietää pettymystä, niin vaikea, että sietämättömien tunteiden edessä on helpompaa luovuttaa kesken kaiken – tai olla yrittämättä alun perinkään.

Hyvä itsetunto ei takaa mahtavaa työsuoritusta, upeita akateemisia saavutuksia tai hyviä johtajuustaitoja. Se ei estä lasta tai nuorta ajautumasta huonoille teille, vaan vaikuttaa ennemminkin olevan järkevän käyttäytymisen seuraus, ei sen syy. Itsemyötätuntoa tutkineen professori Kristin Neffin mukaan hyvä itsetunto onkin yksinkertaisesti seurausta siitä, että ajattelee olevansa hyvä asioissa, joilla on merkitystä itselle. Tästä voisi päätellä, että ylipäätään kiinnostumalla jostain – uppoutumalla, tekemällä, opettelemalla, harjoittelemalla – kasvattaa paitsi taitojaan niin myös itsetuntoaan. Mille pohjalle sinun itsetuntosi rakentuu? Millä asioilla on sinulle merkitystä? Missä sinä olet hyvä? Ehkä sille olisi hyvä varata enemmän aikaa, on se mitä onkaan.

Jos olet äiti tai isä: mieti, millä asioilla on lapsellesi merkitystä? Unohda, mitä sen pitäisi olla sinun tai yhteiskunnan mielestä, mistä lapsesi on oikeasti innostunut? Ehkä hän rakastaa tubettamista, korttitemppuja, auton rassaamista, tanssimista, pupun hoitamista, meikkaamista, askartelua..? Saako hän tuntea itsensä edessäsi taitavaksi ja hyväksi ihan sellaisena kuin on, omine erityisine kiinnostuksen kohteineen ja innostumisineen?

Pelkän hyvän itsetunnon sijaan on kestävämpää tavoitella hyvää itsetuntemusta. Sehän onkin oikeastaan elämänmittainen hanke, ellei tärkein tehtävämme. Itsetuntemus luo myös itsemyötätuntoa, kykyä katsoa omaa toimintaa ja ajattelua lempeästi ja soimaamatta. Myötätuntoisena itseäsi kohtaan säilytät mahdollisuuden oppia virheistäsi ja siedät muutenkin elämään kuuluvaa epävarmuutta. Itsetuntemus joustavoittaa mieltä ja ajattelua, se luo tilaa elämän pienten hyvien asioiden huomaamiseen, kiitollisuuteen. Joustavaa mieltä tarvitaan varsinkin elämään kuuluvien vastoinkäymisten ja murheiden edessä.

Omalla polulla.

"Mitä sä teet?"

Pieni suuri kysymys.

Elämän merkityksellisyys linkittyy vahvasti ammattipiireissä heti kättelyn jälkeen tulevaan kysymykseen ”Mitä sä teet?” Mitä minä teen? Hmm..niin. Minä olen sellainen lentävä kala, tai outolintu.

Olen kala vedessä viestinnän ja markkinoinnin maailmassa ja olen vapaan taivaan lintu terapeuttisessa ihmissuhdetyössä. Olen korkeakoulutettu graafinen suunnittelija ja täydennyskoulutettu taideterapeutti. Olen ratkaisuja etsivä konseptisuunnittelija ja ad, ja ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti. Tuotan muotoa ja viivaa, ajatusta ja sanaa, isoa ja pientä. Ilmeitä, konsepteja, kuvituksia. Tuotan rentouttavia taidetyöpajoja, inspiroivia keskusteluryhmiä, terapeuttisia kohtaamisia, hoitavaa ja luovaa hoksaamista. Tarjoan turvallisen tilan, missä etsiä oman elämänsä merkityksellisyyttä.

Tämän sanottuani olo on kuin kaapista tulleella teinillä. Miten intohimo ja sisäinen palo voi vetää niin eri suuntiin? Voiko olla osaaja kahdella niin erilaisella kentällä kuin visuaalinen suunnittelu ja terapiatyö? Työelämässähän ihmisen kuuluu olla liekeissä omasta spesiaalista jutustaan, uppoutua syvälle osaamisalueeseensa ja hioa omaa erityistä timanttiaan teräväksi ja kapeaksi kunnes siitä kilpaillaan työmarkkinoilla. Meitä pusketaan jo nuoresta erikoistumaan, ja arvostettu ammattilainen on sellainen, joka tekee työkseen erikoistumista ja sitoutumista vaativaa työtä nousujohteisella uralla. Voisiko asiantuntijatyön ihmiskuva olla monipuolisempi? Terävän ja kapean kärkispesialistin rinnalla voisi toimia lavea generalisti, nopeasti oppiva ja omaksuva ihminen jolla sujuu moni asia. Joustava ja peloton tyyppi joka on kuin kala vedessä monenlaisissa lätäkössä, monenlaisten kalojen seurassa.

Tulevaisuus tarvitsee multipotentialisteja

Oletko sinäkin helposti pitkästyvää tyyppiä joka rakastaa uppoutua moniin erilaisiin kiinnostuksen kohteisiin? Kirjailija, multitalentti Emilie Wapnickin Ted-puhe kannattaa kuunnella, jos on koskaan huomannut olevansa kiinnostunut monesta eri asiasta. Emilie kutsuu heitä (meitä) multipotentiaaleiksi. Meillä on monta identiteettiä, monia potentiaalisia uppoutumisen kohteita. Innostumme usein ja hyvinkin erilaisista asioista, toimimme erilaisilla pelikentillä. Multipotentiaalit ovat pelottomampia kokeilemaan uusia ratkaisuja, sillä he ovat tottuneet olemaan aloittelijoita ja toimimaan oman mukavuusalueensa ulkopuolella. Mukautumiskyky onkin yksi tärkeimmistä ominaisuuksistamme 2020 luvulla. Innovaatiot tapahtuvat boksin ulkopuolella, risteävien pelikenttien yhtymäkohdassa jonne multipotentiaali hakeutuu mielellään.

Tutkimusten mukaan jopa 38 % ihmisistä harmittelee eläköityessään sitä, että ei tullut tehtyä työkseen jotain ihan muuta. Olen iloinen, että uskaltauduin ulos ammatillisesta boksistani ja rohkenin ottaa käyttöön muutkin kiinnostuksen ja kehityksen kohteeni. Nyt säätelen itse omaa liekkiäni. Kun ryhdyin yrittäjäksi vuonna 2011, olin tehnyt mainostoimisto-ad.n ja graafisen suunnittelijan töitä jo lähes 20 vuotta. Vaikka suunnittelutyö on parhaimmillaan luovaa ja valtavan inspiroivaa tiimityötä, kaipasin lisäksi jotain omaehtoisempaa ja kokonaisvaltaisempaa. (Olin ehkä myös vähän pitkästynyt). Halusin taas löytää uteliaisuuteni.

Omalla polulla

Yrittäjänä sain jakaa arkeni tunnit niin kuin halusin, ja koulun penkille palaaminen inspiroi. Aalto Pro.n ryhmätaideterapiaopinnot tuntuivat synteesiltä vanhasta rakkaasta työurastani ja jostain uudesta innostavasta. Samalla aloitin psykologian opinnot avoimessa yliopistossa, ja vähän myöhemmin vielä ratkaisukeskeisen lyhytterapian opinnot. Suunnittelija-yrittäjän töiden ohessa uppouduin innolla ihmismielen salaisuuksiin. Kaikkiaan viiden vuoden aikana pänttäsin ja tentin kymmeniä kirjoja, verkostoiduin upeiden opettajien ja opiskelijakollegoiden kanssa, harjoittelin satoja tunteja ja lopulta valmistuin. Ajan kanssa sain rakennettua arkeni taas itselleni merkitykselliseksi, ja osoittautuikin varsin energisoivaksi jakaa aika kahden toisiaan täydentävän intohimon kesken. Pääsin tekemään terapiatyötä lasten, nuorten ja aikuisten kanssa, ryhmien ja yksilöasiakkaiden kanssa. Tunsin tekeväni tärkeää työtä. Olen löytänyt uutta lämpöä ja näkökulmaa myös graafisen suunnittelijan työhöni. Hiljainen uppoutuminen kirjainten, värien ja muotojen maailmaan on ihana vastapaino intensiiviselle ihmissuhdetyölle.

Luova työskentely herättää apean mielen eloon ja rauhoittaa kireän mielen tyyneksi. Uppoutuminen havaintoon, itsen kuunteluun ja käsin tekemiseen hoitaa ja parantaa ajattelevaa puoltamme ja sen myötä aistivaa ja kokevaa kehoakin. Ratkaisukeskeisen terapian teemojen soveltaminen terapeuttiseen taidetyöskentelyyn on avannut vielä aivan uusia näkökulmia ihmisenä olemiseen. Me voimme todellakin kouluttaa itsemme voimaan hyvin ja kohtelemaan itseämme myötätuntoisesti. Asiat ovat niin kuin ne ovat, mutta myös niin kuin me kerromme itsellemme niiden olevan. Oman kertomuksen tutkiminen on monelle mullistava kokemus. Siitä mullistuksesta voi seurata jotain ihan uutta – aivan omannäköinen elämä.

Elämän merkityksellisyyttä etsimässä

Elämän merkityksellisyys on jättimäisen iso ajatus. Kullakin omansa, eikö? Elämän merkitys ja tarkoitus on olla elossa ihan kaikkinensa. Elää ja kokea elämää kunnioittavassa yhteydessä muiden elävien kanssa. Löytää omien arvojen mukaisen tavan olla elossa. Löytää oman erityisen polkunsa.

Oma polkuni on löytynyt, eikä se välttämättä mahdu virallisiin cv-muotteihin. Ja se on hyvä juuri niin. Kun ylitin häpeäni ja toteutan aidosti molempaa osaamispuoltani, ovatkin ne alkaneet kummallisesti ruokkia toisiaan. Synergiaa löytyy epätodennäköisillä tavoilla, hedelmällisiä yhteyksiä rakentuu, upeita, kiinnostavia ihmisiä tulee vastaan polullani, innostavat projektit tuottavat lisää ihan uusia innostavia projekteja.

En ole yksin kaksine polkuineni, sen tiedän. Moni meistä pohtii keskellä elämää omaa merkitystään ja valintojaan. Moni meistä on tällainen multipotentiaali. Elämää ei kannata pelätä, vaan kokeilla ja yrittää, lentää ja sukeltaa!

Terapiaa kaikille!

Varsinkin ammattipiireissä keskustelu käy ajoittain kuumana siitä, kuka voi tarjota mielenterveyttä tukevia palveluita ja varsinaisia terapiapalveluita. Valviran hyväksymien psykoterapeuttien mielestä terapiaa voi tarjota tietenkin vain psykoterapeutit. Erittäin ymmärrettävää. Tätä mieltä on toistaiseksi myös Kela, joka myöntää asiakkaalle korvattavuuden vain psykoterapiaan. On todella hyvä, että hauraassa elämäntilanteessa olevan, mielenterveysdiagnoosin saaneen ihmisen hoidon turvallisuus on taattu sillä, että psykoterapeutti on Valviran valvonnan alainen.

Kelan tukemaan psykoterapiaan on vaikea päästä, ja mielenterveysdiagnoosin saatuaan potilas joutuu itse etsimään itselleen sopivan psykoterapeutin jolla olisi aikaa ja halua ottaa uusia asiakkaita. Kun sopiva terapeutti (jonka kanssa vuorovaikutus toimii) löytyy, Kelan korvaama hoito pääsee alkamaan. Siitä asiakas maksaa omavastuun, 25-45 € riippuen psykoterapeutin taksoista. Psykoterapiassa käydään noin kolme vuotta, vähintään kerran viikossa. Koko avun saamisen prosessi on siis valitettavan vaativa ja pitkä, ja hintavakin. Ja jotta "Kelakorvattavaa" psykoterapiaa saa, on tavallaan oltava jo potilas.

Väsähditkö jo lukiessasi tätä? Tai tuntuuko siltä että kolmen vuoden psykoterapia on vähän liian järeä työkalu juuri sinulle tai juuri tähän elämäntilanteeseen? Ehkä omaa mielenterveyttään voisi opetella hoitamaan itse ennen isoja vaikeuksia? Ehkä myötätunto itseään kohtaan on sallittu vaikka elämä olisikin "ihan ok"?

Mielenterveys ei ole mikään pysyvä, mitattava tila jota joko on tai ei. Kunkin ihmisen mielenterveys ja hyvinvointi asettuu omalle janalleen alati muuttuvaan kohtaan, ja siihen vaikuttaa lukemattomat asiat, muun muassa ihmisen elämäntilanne, menneisyys, elämäntavat, verkostot, perhesuhteet, luonteenpiirteet, elinympäristö..

Alavireisyys, uupumus tai näköalattomuus ei ole sairautta. Elämän väreihin kuuluu myös harmaa ja musta. Mutta jos muut värit katoavat, kannattaa pohtia mitä voisi tehdä tuodakseen enemmän sävyjä elämäänsä.

Minusta kenenkään ei tarvitsisi kärsiä hirveästi saadakseen apua. Ihmisen ei tarvitse olla läpikotaisin tutkittu ja diagnosoitu ansaitakseen tavoitteellista tukea. Väittäisin että 90% ihmisistä hyötyisi keskusteluterapiasta. Ihan jo siksi että elämä ei ole koskaan vain ruusuja, hymyjä ja halauksia, vaan se heittää vastaamme rankkojakin tilanteita jotka haastavat joustavuuttamme ja toimintakykyämme. Hyvä terapeutti (joka voi olla myös ei-psykoterapeutti) auttaa asiakasta tutkimaan omia ajatusvinoumiaan ja piilossa olevia, omaa ajattelua muokkaavia asenteita – eli pikkuhiljaa lisäämään itseymmärrystä.

Minusta elämme tällä pallolla oppiaksemme ymmärtämään itseämme, se on ihmisen elämänmittainen tehtävä. Vain itseymmärryksen kautta voimme olla aidossa suhteessa muihin ihmisiin ja elää itsemme näköistä, täysipainoista elämää.

Tärkeä reunaehto psykoterapian, lyhytterapian tai vaikka taideterapian vaikuttavuudelle on kuitenkin ihmisen oma motivaatio. Hänellä täytyy olla edes vieno toive voida paremmin, olla suhteessa muihin ja maailmaan rakentavammin. Siksi, että ihminen loppujen lopuksi tekee itse sen työn terapiassa, oli terapian viitekehys mikä tahansa.